Romu Keinäsen ja Kolibrien yhteistyö käynnistyi vuonna 2013. Yhteistyö aloitettiin IT:n ylläpitopalveluista ja Kolibrien tarjoamat palvelut ovat laajentuneet vuosien aikana asiakkaan kasvun ja tarpeen mukana. Yhteistyön aikana Kolibrit on vastannut voimakkaasti kasvavan perheyrityksen kasvuhaasteisiin ja ollut mukana mahdollistamassa kasvua yhden toimipisteen perheyrityksestä nykyiseen kolmeen toimipisteeseen ja noin 40 miljoonan euron liikevaihtoon.
"Kolibrit on hoitanut kuidusta lähtien koko IT-kokonaisuuden. Kolibrit on pystynyt hyvin vastaamaan kasvumme haasteisiin, he hoitavat uusien työntekijöidemme laitteet kuntoon ja antavat myös aktiivisesti omat suosituksensa meille, jotta toimintamme ei pysähtyisi,” kertoo Romu Keinäsen toimitusjohtaja Toni Keinänen.
“Esimerkiksi kun GDPR tuli voimaan, olimme valmistautuneet siihen Kolibrien avustuksella ennakkoon. Arvostan erityisen paljon avoimuutta ja sitä, että he ovat valmiita ottamaan haasteita vastaan ja toteuttavat toiveemme. Vaikka oma yhteyshenkilö ei ole aina paikalla, olemme aina saaneet avun.”
Kolibrit toimittaa Romu Keinäselle skaalautuvaa IT-ympäristöä, joka mahdollistaa esimerkiksi töiden tekemisen eri toimipisteissä ja etänä. Romu Keinäsellä arvostetaan erityisesti IT-kumppanin avointa ja auttavaa toimintakulttuuria. Jatkuvan ylläpidon lisäksi Kolibrit on toteuttanut jatkuvaa ympäristön pienkehitystä ja Microsoft-arkkitehtuurin päivittämistä.
“Voin hyvin suositella Kolibreja liikevaihdoltaan vastaaville, noin 40 miljoonan toimijoille. Meillä itsellämme on reilu 50 työntekijää. Ihan varmasti tästäkin voidaan vielä kasvaa niin, että Kolibrit täyttää tarpeemme,” Toni Keinänen kertoo.
Anna asiakkaidemme kertoa! Mikä oli haaste, miten sen ratkaisimme ja mitkä olivat hyödyt?